Koulutus
Koulutustaustaltani olen kasvatustieteiden maisteri (KM, 2000), opettaja (2003), opinto-ohjaaja (2006) sekä työnohjaaja (2020). Olen myös suorittanut pitkälle väitöskirjatutkimusta, jonka aiheena on perheyritysten johtajien kasvutarinat. Yrittäjyyden ja johtamisen kysymykset ovat siis ominta alaani.
Kokemus
Olen työurallani toiminut mm. koulunkäynnin avustajana, koulutussuunnittelijana, avoimen yliopiston arvosanaopintojen tutorina, tuntiopettajana, koordinoivana opinto-ohjaajana, projektitutkijana ja yrittäjänä.
Pitkä työkokemukseni koordinoivan opinto-ohjaajan tehtävistä antoi monipuolisesti osaamista ohjaustyöstä ja ohjausjärjestelmän kehittämisestä.
Yrittäjyys on kulkenut matkassani muiden töiden ohella ja nautin sen tuomasta vapaudesta. Tutkijan vuodet ovat taas opettaneet analyyttisyyttä ja ymmärrystä siitä, että asioilla on aina monta puolta.Ohjausalalle hakeuduin muun muassa siksi, koska minulla on vahva halu auttaa toisia ihmisiä.
Ohjaajasi
Olen luonteeltani ulospäinsuuntautunut, iloinen ja positiivinen. Minua on sanottu rauhalliseksi, lempeäksi ja ymmärtäväiseksi työnohjaajaksi. En epäröi myöskään kysyä tai kyseenalaistaa kuulemaani.
Haluan tarjota ohjattavilleni lempeän pysähdyspaikan ja rauhaa. Kun on lupa olla oma itsensä, kaikessa rauhassa, löytyy tilaa ja vaihtoehtoja.
Minusta
Minulla on puoliso, kolme lasta ja arkeani sulostuttaa myös walesinspringerspanieli Siida ja vauhdikas maatiaiskissa Sifu. Äitinä olo on ollut paras ja tärkein korkeakouluni. Harrastan vapaa-aikanani luonnossa liikkumista ja urheilen. Sydäntäni lähellä on myös musiikki ja runojen kirjoittaminen (IG: #pienirunopuoti)
Ammatilliset ja tieteelliset julkaisut
Kriittiset tapahtumat perheyritysten omistajajohtajien kokemuksellisen oppimisen taustalla. 2020. (Kurikkala, H., Simunaniemi, A-M., Eskola, L., Forsten-Astikainen, R. & Korhonen, V.) Ammattikasvatuksen aikakauskirja.
Engaging successors in family businesses: Case studies in Finland and Thailand (Muhos, M., Simunaniemi, A-M., Kurikkala, H., Heinonen, J., Phusavat, K. & Yousuk, R.). 2021. Artikkeli teoksessa The Routledge Companion to Asian Family Business: Governance, Succession, and Challenges in the Age of Digital Disruption.
Luovat ratkaisut – Luovien alojen mikroyritysten liiketoiminnan kehittäminen. Raportti soveltavista kokeiluista, koulutuksista ja yhteiskehittämisestä. (Kurikkala, H., Rytinki, M. & Anttila, T.) Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Julkaisuja 1/2020.
Narratiivinen tutkimusote väitöskirjatutkijan työvälineenä - johtajatarinoita Pohjanmaan perheyrityksistä. (Kurikkala, H.) 2017. Artikkeli teoksessa Avauksia tutkimusmatkalle – kokemuksia narratiivisesta ja kehittävästä tutkimusotteesta. Esko Johnson & Liisa Kivioja (toim.) Centriaammattikorkeakoulu.
Epäilijöiden kerholaisesta korkeakoulututkinnon suorittajaksi. (Kurikkala, H.) 2012. Artikkeli teoksessa ”Tämä on se minun juttuni!”Valmistumishautomo opintojen ohjaamisen tukena Centria ammattikorkeakoulussa. Juha T. Hakala (toim.)
Tutkinto valmiiksi –ryhmä opiskelijan tukena. (Kurikkala, H. & Koivisto, P.) 2012. Artikkeli teoksessa Insinöörikoulutuksen foorumi.Uuden sukupolven insinöörikoulutus. Lauri Hietalahti (toim.)
Ohjaajan ammatillinen kasvu hyvän ohjauksen perustana. (Kurikkala, H.) 2007. Artikkeli teoksessa Reunamerkintöjä ohjaukseen 1 –tieteellisiä, ammatillisia ja kokemuksellisia puheenvuoroja opintoohjauksesta. Jaakko Helander (toim.)
Opettajatutorin käsikirja. (Kurikkala, H.) 2006. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu.
Elämänmakuinen HOPS? Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman sisällöllinen merkitys Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa. (Kurikkala, H.) 2003.
Runokirjat ja muut julkaisut
Sulan Sinun valossasi. (Kurikkala, H). 2018. Mediapinta.
Minä pisaroin rakkautta. (Kurikkala, H). 2019. Mediapinta.