DIALOGIAN (SIETÄMÄTÖN) KEVEYS

Aloitin alkuvuodesta työnohjaajakoulutuksen ja olen valtaamassa uusia alueita ihmisen vuorovaikutuksen logiikan ymmärtämisessä. Jaan tässä koulutuksessa opittua ja ajatuksiani dialogiasta. Aloin miettiä, minkä vuoksi ja missä vaiheessa ihmisten välisestä viestinnästä on tullut niin monimutkaista, monikerroksellista ja vaikeaa!

Milloin aloimme tulkita ihmisten sanomaa sen sijaan, että kuulisimme mitä hän todella sanoo? Milloin aloimme ymmärtää ihmistä ennen kuin hän itsekään ymmärtää sanomaansa? Milloin hukkasimme sanojen merkityksen? Toiselle ihmiselle käsite ilmapiiri tarkoittaa aivan eri asioita kuin toiselle ihmiselle. Miksi lähdimme sanoittamaan toisen tunteita, jotka eivät ole välttämättä tosia toiselle ihmiselle? Esimerkiksi toisen kertomus saattaa esimerkiksi pelottaa minua, mutta se ei välttämättä pelota ihmistä, joka tarinaansa kertoo! Miksi lähdimme ratkaisemaan toisen ihmisen haasteita tai ongelmia, kun voimme yhtälailla rakentaa tulevaisuutta yhdessä, dialogisesti. Valmiiden ratkaisujen sijaan voidaan etsiä yhdessä vaihtoehtoisia todellisuuksia ja ratkaisuja vahvistaen ihmisen toimijuutta tilanteessaan. Uskon, että ihminen ei tee paljonkaan sillä tiedolla, mitä ei ole itse rakentamassa.

Elämällä ja sitä kautta millään keskustelulla ei ole ennalta määrättyä luonnetta. Helposti unohtuu, että jokaisella on oma todellisuutensa, erilaiset elämänkokemukset ja asioille antamat merkitykset. Elämme jatkuvassa liikkeessä, jossa asiat, kokemukset ja sitä kautta keskustelut muuttuvat koko ajan.

Missä vaiheessa unohtuivat kysymykset: Miltä tämä asia sinusta tuntuu? Kun kerrotte tästä, mietin, olisiko tästä tarpeen puhua omalle esimiehellesi? Miksi asiat toimivat näin hyvin, mitä kaikkea se tarkoittaa ja mitä se kertoo teistä? Kertoisitko lisää, mitä työyhteisön ilmapiiri sinulle merkitsee? Ohjaako toisen ihmisen kuuntelua se, mitä kuulet vai se, mitä haluat tietää? Liittyykö toisen ihmisen kuuntelu sanottuun vai tulkitsetko mielessäsi jo puhuttua? Keskivertotarinaa ei ole olemassakaan, vaan kaikissa tarinoissa on kyse aina paikallisuudesta, yksittäisen ihmisen kokemuksesta omassa kontekstissaan.

Dialogia on jo vauvalle selviytymiskeino, jotta lapsi saa hoitajansa huomion ja vastauksen tarpeisiinsa. On sanottu, että kamalinta ihmiselle on vaille vastausta jääminen. M. Bahtinin mukaan keskeistä ihmisyydessä on määrittelemättömyys. Riippuu, missä joukossa sinua vertaillaan, oletko esimerkiksi lyhyt vai pitkä. Dialogia on kuitenkin aina suhde, joka rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa (tai on rakentumatta erinäisistä syistä johtuen).

Minulla on loistava tilanne, sillä olen alkanut harjoittelemaan dialogia lasteni kanssa. Viisivuotias ihmetteli kysymystäni viime viikolla. En kysynytkään, oliko hoidossa kivaa vaan kysyin, millaista sinulla oli tänään? Kivaa oli ollut ja sitten keskustelimme, mitkä asiat olivat kivoja ja keskustelu lähti viriämään aivan uudella tavalla. Toinen lapsistani yritti väittää, että tietää, miltä minusta tuntuu. Silmät pyöreänä selitin, ettei hän voi tietää koskaan, miltä minusta tuntuu. Sitten keskustelimme tästä ja yksitoistavuotiaan silmät olivat lähes yhtä pyöreänä kuin omani. Liekö äiti vähän höpsähtänyt?

Työnohjauskoulutuksen tärkeä neuvo oli pysyä elävänä, empaattisena, kuulevana. Itse opettelen pois ihmisen tulkinnasta. Liki parinkymmenen vuoden kokemuksella ihmisen ohjaamisen, ratkaisujen etsimisen ammattilaisena on myös hassua opetella kysyjän rooliin ja ikään kuin yksinkertaistaa käytävä dialogi. Dialogi on myös toisen ihmisen kuulemista vailla ennakko-olettamuksia. Dialogissa on kuultava moniäänisyys, joka tarjoaa aivan uusia näkökulmia ja avauksia. Kun tulevaisuus on avoin, siinä on paljon enemmän myös mahdollisuuksia. Kun ihmiselle tulee toimijuuden tunto, hänelle avautuu myös uusia vaihtoehtoja vaikuttaa elämäänsä.

Heli Kurikkala 

(Blogi vuodelta 2018.)